Tee sisustuksesta kerralla kestävä ja tyylikäs

Sisustamiseen on markkinoilla valtava määrä kaikenlaista halpaa pientä esinettä ja itsekoottavia huonekaluja. On hetken trendejä ja trendivärejä. Sisustuslehdistä voi saada sellaisen kuvan, että asuntoa pitäisi jatkuvasti uudistaa. Pois kertakäyttökulutuksesta Trendien seuraaminen voi johtaa kertakäyttökulutukseen, jos hankitaan tavaroita, jotka vaikuttavat vanhentuneilta jo parin vuoden päästä. Turha kuluttaminen on epäekologista ja käy kukkaron päälle. Halpa ei tosiaankaan…

Käytettyä ja uutta sulassa sovussa

Kierrätys on muodikasta ja käytettyjä tuotteita käytetään yhä enemmän myös kotien sisutuksessa. Nykyisin kodeissa nähdään niin käytettyä kuin uutta aivan sulassa sovussa keskenään. Monet käytetyistä tuotteista ovat hyvässä kunnossa myyntihetkellä eikä niitä edes erota käytetyiksi. Kalliita tuotteita edullisesti Varsinkin kalliiden tuotteiden kohdalla budjetti voi tulla vastaan eikä uutta ole varaa ostaa. Silloin käytetyt tuotteet tulevat…

Viimeistele sisustuksesi julisteilla

Julisteilla on helppo viimeistellä kodin tai työpaikan sisustus ja ne ovatkin sisustuksessa kuin piste I:n päällä. Julisteilla on helppo kertoa, mistä tässä kodissa pidetään ja millaista tunnelmaa tähän kotiin halutaan. Edulliset julisteet on myös helppo päivittää, jos mieli muuttuu ja sisustusta halutaankin muokata aivan toisenlaiseksi. Kehystämällä julisteet teet niistä upeita sisustustauluja pikkurahalla. Hanki julisteet stressittömästi…

Kodin sisustukseen sopiva elektroniikka

Elektroniset laitteet ovat yhä suuremmassa roolissa usean ihmisen arkipäiväisiä toimintoja. Monella kovimmassa päivittäisessä käytössä ovat älypuhelimet, kuten iPhone, joita jo moni erityisesti nuorista ja työikäisistä omistaa. Älypuhelinten ohella on kuitenkin nykyään saatavilla monia muitakin arkista elämää helpottavia ja piristäviä laitteita, kuten tabletteja, älykelloja, kannettavia tietokoneita, pöytätietokoneita sekä älytelevisioita suoratoistopalveluineen. Teknologiset laitteet ovat siten myös jo…

Tee pakettiautostasi monipuolinen liikkuva työtila

Tarvitsetko työssäsi päivittäin pakettiautoa? Räätälöi päivittäinen työtilasi maksimoimalla pakettiauton lastaustila. Miten homman voi käytännössä tehdä? Tutkitaan seuraavaksi asiaa. Tee ennakkokatselmus pakettiautosi tilan tarpeesta Mietihän, minkälaisia työkaluja pakettiautossa pitää olla ja mitä koneita sekä laitteita työpäivän aikana käytät? Tärkeää on tietää myös, kuinka suuren tilan työkalut ja varusteet lastaustilassa vievät. Tiesitkö, että paremman tilan saamiseksi mukana…

Rörfokus laittaa kylpyhuoneesi sisustuksen kerralla kuntoon!

Kun on aika tehdä kylpyhuoneeseen pieni tai hieman suurempikin remontti, on Rörfokus oivallinen yhteistyökumppani, sillä voit tilata sen verkkokaupasta, osoitteesta https://rorfokus.fi/, tarvitsemasi kalusteet ja tarvikkeet kerralla näppärästi suoraan kotiin! Pienten sisustustuotteiden, kuten taulujen ja kehysten tilaaminen netin kautta on ollut monelle sisustajalle arkea jo monen monta vuotta, mutta suurempien tuotteiden, kuten kylpyhuonekalusteiden, tilaaminen verkkokaupasta voi…

Gallerix on sisustajan aarreaitta!

Gallerix tarjoaa näppärän tavan hankkia kotiin tauluja sekä taidetta netin kautta. Kyseessä onkin oikea sisustajan aarreaitta, joka tarjoaa ratkaisuja myös pikkurahalla sisustajalle! Ellei Gallerix ole vielä sinulle tuttu shoppailupaikka, kannattaa nyt tutustua siihen tämän artikkelin avulla! Mikä ihmeen Gallerix? Trendikäs Gallerix on muun muassa tauluja, kehyksiä, julisteita ja karttoja myyvä verkkokauppa, joka tarjoaa vierailijalle myös…

Edullista sisustuslainaa kodin sisustamiseen

Haaveiletko kodin uudesta ilmeestä? Rakastatko sisustamista ja pientä kodin pintaremonttia, mutta pankkitili ei valitettavasti kulje käsi kädessä suunnitelmiesi kanssa? Monet meistä rakastavat sisustaa kotiaan ja tehdä siitä seesteisen, tyylikkään ja omaa ilmettä huokuvan paikan, jonne on ilo saapua pitkän työ- tai koulupäivän jälkeen. Kilpailuta myös sisustuslainat Vaikka kodin ilmettä voi muuttaa pienelläkin rahalla, monet meistä…

Olohuoneen matto on kodinsisustuksen kulmakivi

Olohuone on erityisen tärkeä kodin huone, jonka sisustamiseen panostetaan monessa kodissa kaikista eniten. Juuri olohuoneessa vietetään usein kaikista eniten aikaa, ja sinne kokoonnutaan koko perheen kesken viettämään vapaa-aikaa iltaisin ja viikonloppuisin. Tästä syystä onkin erityisen tärkeää, että juuri olohuone on viihtyisä ja että se on helppo pitää siistinä. Olohuoneen sisustuksessa matto on sisustuksen yksi tärkeimmistä…

Pue koti jouluun – hanki tarvikkeet Partykingistä

Joulu on taas tulossa kovaa vauhtia ja ihmiset alkavat laittaa kotiinsa joulukoristeita. Jo marraskuun puolella on ihanaa laittaa ulos ulkovaloja, jotka valaisevat kodin, kun ulkona on pimeää. Ulkovaloja saa nykyään monessa eri värissä. Vaikka perinteisesti punainen, valkoinen ja vihreä ovat olleet joulun värejä, on tähänkin saatu muutos aikojen saatossa. Nykyään kotiin voi laittaa periaatteessa minkä…

ryan