Kierrätys on muodikasta ja käytettyjä tuotteita käytetään yhä enemmän myös kotien sisutuksessa. Nykyisin kodeissa nähdään niin käytettyä kuin uutta aivan sulassa sovussa keskenään. Monet käytetyistä tuotteista ovat hyvässä kunnossa myyntihetkellä eikä niitä edes erota käytetyiksi.

Kalliita tuotteita edullisesti

Varsinkin kalliiden tuotteiden kohdalla budjetti voi tulla vastaan eikä uutta ole varaa ostaa. Silloin käytetyt tuotteet tulevat kuuloon. Jos jotkin huonekaluista kuitenkin haluaa ehdottomasti uusina, kannattaa hyödyntää erilaisia alennuksia. Esimerkiksi vuodesohva edullisesti on mahdollista saada, kun tutkii nettiä ja etsii parhaimmat tarjoukset. Edullisen vuodesohvan tai sängyn löytäminen ei ole itsestään selvää. Sohvissa ja sängyissä hinnat ovat kohdallaan, joten pienikin alennus voi laskea hintaa merkittävästi.

Tee löytöjä netistä ja kirpputoreilta

Myös käytettyjen tuotteiden kohdalla kannattaa hyödyntää nettiä, sillä sieltä voi löytää tuotteita, joista halutaan eroon mahdollisimman nopeasti. Tällöin myös hinta on yleensä edullinen. Kirpputoreilla kiertelykin kannattaa. Niissä voi tehdä hyviä löytöjä, kunhan vain jaksaa kiertää ja katsella. Edullisten hintojen eteen kannattaa kuitenkin nähdä vaivaa!

ryan